
URA
Ura Eduixilla
Mahtavaa, että olet kiinnostunut Eduixista työnantajana. Me Eduixilla suunnittelemme, toteutamme ja toimitamme joustavia digitaalisia työkaluja erityisesti koulutuksen kokonaisvaltaiseen hallintaan. Palveluihimme kuuluvat ohjelmistokehityksen ja ohjelmistojen kokonaisvaltaisten käyttöönottojen lisäksi ylläpitopalvelut ja integraatioiden hallinta sekä konsultointi.
Monipuoliset uramahdollisuudet
Eduixin tekninen toimintaympäristö koostuu asiakaskohtaisista asennuksista, omista servereistä ja pilvipalveluista. Ylläpidämme Peppiä – lähes kaikkien suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opintotietojärjestelmäkokonaisuutta – ja teemme järjestelmään omistajan tilaamaa ohjelmistokehitystä. Tämän lisäksi tarjoamme korkeakouluille, kunnille ja yritysasiakkaille omia tuotteitamme.
Vaikka useat asiakkaamme ovat korkeakouluja ja kuntia, olemme melkein 30-vuotisen historiamme aikana toimittaneet kymmeniä sovelluksia useille eri toimialoille. Pyrimmekin tarjoamaan asiantuntijoillemme monipuolisia tehtäviä sovelluskehityksen eri näkökulmista, aina suunnittelusta ylläpitoon asti.
Eduixilla on kaksi toimistoa Suomessa: Tampereella ja Hämeenlinnassa. Eduixin kotipesä on Tampereen Finlaysonin tehdasalueella vanhassa värjäämössä sijaitseva toimisto. Vaikka tamperelaisuus onkin yksi eduixlaisuuden peruskivistä, meitä löytyy lähes joka kolkasta ympäri Suomen, mm. Savosta, Lapista, Turun seudulta, Satakunnasta ja pääkaupunkiseudulta.
Siispä etätyöt ovat ok! Voit työskennellä kotitoimistolta tai keittiön pöydän äärestä, mikä vain parhaiten sopii. Tärkeintä meille on työn laatu ja tulokset.
Eduixilaisten suusta

Minna, asiakkuuspäällikkö
”Eduixissa työskennellessä saa vaikuttaa satojen tuhansien opiskelijoiden ja opettajien arkeen ohjelmistojen välityksellä. Merkityksellistä työtä, sitä tämä ainakin on.”

Jouni, järjestelmäasiantuntija
"Eduixissa parasta on työkaverit ja rento, ihmisläheinen kulttuuri."
Avoimet työpaikat

Senior Full Stack Developer
Etsimme kokeneita ratkaisijoita työskentelemään kanssamme uusien tuotteiden ja ominaisuuksien sekä ylläpitotehtävien parissa.
Sijainti:
Tampere / hybridi / etä
HAKU AUKI!

Työharjoittelijaksi Eduixille?
Etsimme jatkuvasti harjoittelijoita myynnin, markkinoinnin sekä sovelluskehityksen tehtäviin.
Jätä meille yhteystietosi sekä avoin hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Olemme sinuun yhteydessä.

Etsimme jatkuvasti lisää osaajia: Jätä avoin hakemus
Oletko myynnin tai ohjelmistokehityksen ammattilainen?
Jätä meille yhteystietosi sekä hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Olemme sinuun yhteydessä.
Viimeisimmät ura-aiheiset artikkelimme

Rekryuutisia: Hannele Husa vahvistamaan Eduixin Peppi-osaamista
Miltei 30-vuoden työkokemus korkeakoulukentästä, joista viimeiset seitsemän syvällä Peppi-järjestelmäkokonaisuuden parista Tampereen ammattikorkeakoulussa.