Laurean Peppi pilveen

Laurea on ensimmäinen korkeakoulu, joka käyttää Peppi-järjestelmänsä tuotanto- ja testiympäristöä, liitännäisiä sekä niihin liittyviä integraatiota kokonaisuudessaan Azuren AKS (Azure Kubernetes Service) -pilvipalvelussa.  

”Haluan kiittää koko Eduix:n tähän prosessiin osallistuneita asiantuntijoita sitoutuneisuudesta ja periksiantamattomuudesta – tehtiin jotain uutta yhdessä”

“Tässä projektissa keskityttiin siirtämään Peppi pilvipalveluun. Projekti aloitettiin vuoden 2022 syksyllä ja saatiin päätökseen 2023 alkuvuodesta. Keskeinen arvo pilveen siirtymissä on läpinäkyvyys; Laurean tietohallinto näkee itse, mitä Pepissä tapahtuu. Samalla Pepin sielunmaailma aukeaa paremmin asiakkaalle itselleen. Seuraavaksi tavoitteeksi on asetettu skaalautuvuuden ja kuormapiikkien hallinta; korkeakouluissa tiedetään jo etukäteen, mihin ajanjaksoihin esimerkiksi opiskelijoiden ilmoittautumiset tai suuremmat raportteihin liittyvät ajot sijoittuvat. Näihin aikaikkunoihin on mahdollista lisätä kapasiteettia tarpeen mukaan”, analysoi projektin vastaava arkkitehti Pauli Kauppinen Eduixilta. 

Tiukka aikataulu teki Laurean projektista mielenkiintoisen ja samalla haastavan siinä mukana olleille asiantuntijoille. “Haluan kiittää koko Eduix:n tähän prosessiin osallistuneita asiantuntijoita sitoutuneisuudesta ja periksiantamattomuudesta – tehtiin jotain uutta yhdessä”, kommentoi projektia Laurean tietohallintojohtaja Kimmo Pettinen. Eduixin Pauli Kauppinen jakaa Kimmon ajatukset periksiantamattomuudesta; kun projektin aikana huomattiin, että suunniteltu tapa ei toimi, vaihdettiin suuntaa ja mietittiin asioita uudesta näkökulmasta. Samalla tultiin luoneeksi toimintoja, joita muilla korkeakouluilla ei vielä ole käytössä Peppi-järjestelmäkokonaisuuden palvelinylläpidon näkökulmasta.   

Milloin pilveen? 

Yleisellä tasolla tarkasteltuna Pepin pilvipalveluun siirtämisen tulee lähteä asiakkaan omista tarpeista. Projektin alussa onkin tärkeää suunnitella ja miettiä, miksi, miten ja missä Peppi-järjestelmän kokoista kokonaisuutta on järkevintä ajaa. Osassa korkeakouluista Peppi on jo osittain pilvessä, toisilla sitä ajetaan paikallisesti. Näin tullee olemaan myös tulevaisuudessa, sillä päätöstä tulisi ohjata  asiakkaan omat lähtökohdat: seurantaan  ja monitorointiin liittyvät tarpeet, asiakkaan oma osaaminen ja asiantuntemus sekä halukkuus lisätä esimerkiksi palvelimiin liittyvää läpinäkyvyyttä, automatiikkaa tai seurantaa. Palvelinkokonaisuuden kustannukset on yksi keskeinen tekijä kokonaisuutta arvioitaessa ja suunniteltaessa.  

Ennustamme kuitenkin, että Laureassa tehty päänavaus ei jää ainoaksi. “Kyselyitä pilvipalveluun siirtymiseen liittyen on tullut jo muiltakin ylläpitoasiakkailtamme. Osa asiakkaistamme näkee, että Pepin tulevaisuus on pilvessä. Etenkin sellaiset asiakkaat, joilla on jo muiden palveluiden osalta kokemusta esimerkiksi AKS:stä tai muista pilvipalveluratkaisuista”, toteaa projektia tiiviisti seurannut Senior Partner Klaus Nylamo Eduixilta. Eduix ylläpitää lähes kaikkien suomalaisten korkeakoulujen Peppi-ympäristöjä ja näiden noin 25 asiakkaan joukkoon mahtuu erilaisia tavoitteita lähtien esimerkiksi monitoroinnin kehittämisestä aina Laurean mallin mukaiseen koko ympäristön siirtoon. 

Lisätietoja projektista antaa Senior Partner Klaus Nylamo (klaus.nylamo@eduix.fi).

Blogimme

Aurinkoista ja rentouttavaa kesää!

Hyvät asiakkaat ja yhteistyökumppanit Lomakausi on jälleen täällä, ja nyt on aika ladata akut! Toivotamme teille kaikille rentouttavaa ja virkistävää lomaa. Nauti ansaitusta tauosta!Palvelemme myös

Lue lisää...

Urani Eduixilla – Niko Kettunen

Moro! Olen Niko Kettunen, kolmannen vuoden kauppatieteiden opiskelija Tampereen yliopistosta. Tarinani Eduixille työllistymisestä lähti käyntiin johtamisen opintojen kurssilta, jossa pääsin tekemään ryhmätyötä yhdessä Eduixin toimitusjohtaja

Lue lisää...

Vain mielikuvitus on rajana E-lomakkeiden käytössä

E-lomake-pääkäyttäjät koulutuksessa 15.5.2024 syvennyttiin E-lomakkeen järjestelmäasetuksiin sekä vaihekäsittelyyn. Myös raportointia, Suomi.fi-tunnistusta ja Suomi.fi-maksuja käytiin läpi. Matkaevääksi pääkäyttäjät saivat tuhdin tietopaketin, jonka avulla aiheisiin voi tarvittaessa

Lue lisää...

Eduix Pedaforum-konferenssissa – 5.-6.6.2024

Tule tapaamaan eduixilaisia Pedaforumissa. Vuosittain järjestettävä Korkeakoulupedagogiikan päivät – Pedaforum on yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pedagogiikan konferenssi. Tänä vuonna 5.-6.6. tapahtuman järjestää Hämeen ammattikorkeakoulu. Tapahtuma järjestetään

Lue lisää...

Eduix mukana Kuntien digiviikolla 3.-7.6.2024

Kuntien digitalisointiviikko on Kuntaliiton järjestämä teemaviikko. Vuonna 2024 kuntien digiviikko järjestetään 3.-7.6. Digiviikon tavoitteena on nostaa digitalisaatioon liittyviä kysymyksiä laajempaan keskusteluun erityisesti kuntanäkökulmasta sekä tulosten

Lue lisää...

Kaikki artikkelit ja asiakastarinat löydät blogisivultamme

Skip to content