“Minulla on kokonaisuudessaan positiivinen kuva yhteistyöstä – ei se näin pitkä olisi ollutkaan, jos ei olisi ollut todella hyvä!”Jarmo Sorvari

Molemminpuoleinen arvostus

TAMK ja Eduix ovat olleet kumppaneita korkeakoulusektorin ICT-kehittämisessä jo pitkälle toista vuosikymmentä. “Eduix on luotettava ja pitkäaikainen kumppani”, kertoo TAMKin tietohallinnon ICT-päällikkö Virve Peltoniemi. “Yhteistyöllemme ominaista on molemminpuolinen arvostus. Yhteyttä voi ottaa matalalla kynnyksellä, ja sitä yhteydenottoa aina arvostetaan.”

Teknologiset tuntosarvet ja vastavuoroisuus

Pitkäaikainen kumppanuus on tarjonnut molemmin puolin merkittäviä hyötyjä. “Eduix on ollut meille tuntosarvet teknologian kehityksen seuraamiseen. Yhteistyö on toiminut erityisesti siinä, että olemme pysyneet ajan hermolla. Ei se ole ollut pelkästään sitä, että te myytte ja me ostamme, vaan se on ollut paljon syvempää”, kiittää IT-yksikön Jarmo Sorvari. “Olemme olleet puolin toisin antavia osapuolia tässä yhteistyössä. Me olemme myös tukeneet Eduixia, esimerkiksi antaneet ideoita järjestelmäkehitykseen”, Virve vahvistaa. Haasteitakin yhteistyössä on ilmennyt, mutta niistä on päästy yli. “Apua on pyydetty, ja aina on apua löydetty. Aina löytyy keino päästä asioista eteenpäin”, toteaa IT-yksiköstä Mikko Uusitalo. “Joskus on oltu ihan yötä myöten yhteistyössä, että saadaan hommat toimimaan. Molemmin puolin on venytty. Onneksi näitä ei ole ollut paljoa, ettei usein ole tarvinnut näitä tehdä”, naurahtaa yksikön Hannele Husa.

Luotettava, joustava, rehti

TAMKin kumppanimme kiittävät Eduixia luotettavuudesta, joustavuudesta ja rehtiydestä. “Ensimmäisenä Eduixista tulee mieleen joustavuus. Mahdollisiin ongelmiin on aina suhtauduttu vakavuudella, ja ne on saatu ratkaistua nopeasti”, mainitsee Jarmo. “Suosittelen Eduixia, olenhan itse tyytyväinen pitkäaikaiseen yhteistyöhön. Joustavuus, luotettavuus, rehtiys. Osaaminen on huippuluokkaa.”

Skip to content