Eduix kasvaa – kevät täynnä uusia osaajia

Eduixin henkilöstömäärä jatkaa tasaista kasvuaan. Koronakevät on ollut poikkeuksellinen siinäkin mielessä, että Eduixilla on aloittanut ennätysmäärä harjoittelijoita ja työssäoppijoita; olemme voineet toteuttaa kymmenen uuden alalletulijan harjoittelujakson. On ollut mahtavaa huomata, että nämä eri taustoista tulevat koodarit ovat luovia, innokkaita ja tavoitteellisia.  

Ison harjoittelijamäärän lisäksi osaajajoukkomme on kasvanut tammikuun alusta neljällä uudella vakituisella työntekijällä. Tavoitteenamme on kasvattaa tuotemyynnin osuutta entisestään ja tätä kokonaisuutta on vahvistettu palkkaamalla Head of Sales Johanna Kiviranta. 

Etsimme jatkuvasti uusia osaajia niin junior- kuin senior-tason tehtäviin. Aloitetaanko keskustelu? Ota yhteyttä: boarding@eduix.fi 

Kevään täydeltä tapahtumaa ja tapahtumatonta

Kuitenkin se tuli yllättäen. Muistan ajatelleeni vielä alkuvuodesta, että mitä Röngän Matti YLEllä nyt noin aktiivisesti Wuhanista uutisoi. Muutaman kuukauden kuluttua kävin kaupassa ja ostin muutaman pussin puuroa kaappiin – ihan vain varoiksi. Jo seuraavalla viikolla kuuntelimme Eduixilla pääministeri Marinin vakaata puheenvuoroa Suomen rajojen sulkemisesta ja historiallisesta poikkeuslain käyttöönotosta. 

Lue lisää

Hallinnoi ilmoittautumisia ja sähköisiä prosesseja E-lomakkeella

E-lomake on asiakkaillamme laajassa käytössä erilaisten hallinnollisten prosessien hoitamisessa, ilmoittautumisissa, tutkimustiedon keruussa ja ja palautteiden vastaanotossa. Isoilla asiakkaillamme on kymmeniä tuhansia erillisiä lomakkeita, ja yksittäisillä lomakkeilla kerätään jopa kymmeniä tuhansia tallennuksia.

Olemme paketoineet E-lomakkeesta Campusonline-ilmoittautumisten hallintaan soveltuvan tuotteen, jonka saatte käyttöönne joko tähän tarkoitukseen rajattuna tai sisältäen vapaasti myös muiden sähköisten prosessien hallintaan käytettävän järjestelmän. Kysy lisää: partners@eduix.fi.

Meanwhile in Namibia

Haaga-Helian, Eduixin ja Glowdomin yhteistyö Namibiassa on edennyt ensimmäisiin koekäyttöihin. Helmikuussa Haaga-Helian Altti Lagstedt ja Glowdomin Sebulon David muun muassa valmistelivat E-lomakkeen ja Wihin testausta koulutussektorin edustajien kanssa ja osallistuivat puhujina PyCon Namibia -konferenssiin.

Lue Sebulon Davidin kirjoitus englanniksi Ahaa!-blogissa.