Sosiaalinen vastuullisuus käsittää yrityksen ja työntekijöiden kaiken ihmisiin kohdistuvan toiminnan – alkaen lähimmästä työkaverista ulottuen kaukaisimpaan yhteistyökumppaniin saakka.
Edellinen kuvaus on kirjoittajan oma määritelmä. Jotta se ”aikuisten oikeasti” toimii käytännössä, vaatii se, että vastuullinen ajattelutapa on yrityksen toimintakulttuurissa sisäänrakennettuna eikä ulkoisten paineiden takia päälle liimattuna.
Ohjelmistoalaa vaivaava osaajapula on saanut yritykset lupaamaan paljon hyvää ja kaunista. Jos lupaukset eivät käytännössä toteudu, parhaat osaajat eivät työpaikassa kauaa viihdy.
Eduix ei pidä erilaisia työsuhde-etuja kestävänä ratkaisuna työntekijöiden sitouttamiseen ja motivointiin. Sen sijaan sosiaalinen vastuullisuus on ollut Eduixin arvona ja toimintakulttuurissa jo yrityksen perustamisesta, vuodesta 1996, alkaen. Onnistuneessa rekrytoinnissa kohtaavat yrityksen arvot ja toimintakulttuuri sekä työntekijän tärkeinä pitämät arvot ja mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä. Näin kävi minulle, kun puoli vuotta sitten aloitin vastuullisuuden kehittämispäällikkönä Eduixilla.
Myös start-up yritys Ronsam Digital Oy valikoitui Eduixin yhteistyökumppaniksi sen aidosta halusta tehdä auttamisesta ja avun pyytämisestä helpompaa Commu-sovelluksen avulla.