Eduix korkeakoulujen IT-päivillä

Eduix Oy on Gold-pääyhteistyökumppanina korkeakoulujen IT-päivillä 16.-17.11.2021 Turussa. Lähes kaikki Suomen korkeakoulut ja yliopistot ovat pitkäaikaisia asiakkaitamme ja tapahtuma onkin jo pitkään ollut meille vuoden kohokohta. Vuosi on erityisen tärkeä meille siitäkin näkökulmasta, että juhlistamme samalla Eduixin 25-vuotista taivalta. 

Vaikka yhteydenpito on aktiivista molempiin suuntiin ja etäyhteydet teknisesti toimivat, odotamme innolla mahdollisuutta henkilökohtaisiin keskusteluihin ja kuulumisten vaihtoon. Pitkästä aikaa.

Pääyhteistyökumppanin osastollamme numero 22 on paikalla paljon tuttuja kasvoja. Mukana ovat ainakin Rami Heinisuo, Minna Ilmén, Päivi Kuusisto, Klaus Nylamo, Taru Saikanmäki, Leena Tuomela ja Markus Varvio.

Osastollamme tapaatte tiistaina myös yhteistyökumppanimme HeadAI Oy:n Anu Passi-Rausteen ja keskiviikkona Harri Ketamon. Olemme tehneet paljon yhdessä mm. kestävän kehityksen analyyseja, pepin datan louhintaa sekä muuta yhteistä palvelukehitystä jatkuvan oppimisen tulevaisuuden kehityksen hyväksi.  Odotamme innolla tilaisuutta keskustella kanssanne tähänkin liittyvistä tarpeistanne.

Keskiviikkona virallisessa ohjelmassa klo 12.30 löytyy myös Harrin ja Ramin keskustelullinen esitys aiheesta “Ongelmanasettelun tärkeys tekoälytekniikoiden hyödyntämisessä jatkuvan oppimisen tukena”

Olemme luonnollisesti käytettävissänne koko tapahtuman ajan, mutta lisäksi olemme varanneet ruoka- ja kahvitaukojen loppuun 15 minuutin lyhyitä esityksiä ajankohtaisista ja kiinnostusta herättäneistä aiheista:

Tiistai 15.11.2021

11.45-12.00

  • Wihi (Taru Saikanmäki)
  • Eduix ja HeadAI -yhteistyö (Anu Passi-Rauste, Minna Ilmén)

14.15-14.30 

  • Wihi (Taru Saikanmäki)
  • Eduix ja HeadAI -yhteistyö (Anu Passi-Rauste, Minna Ilmén)

13.45-14.15  Eduplan: Ella, ilmoittautumispalvelu (Minna Ilmén)

Keskiviikko

11.45-12.00 Eduplan: Ella, ilmoittautumispalvelu (Minna Ilmén)

12.45-13.00 Eduplan: Ella, ilmoittautumispalvelu (Minna Ilmén)

Näistä tuotenimistä osallistujille tutuin on varmasti Wihi, joka on jo laajalti korkeakoulujen käytössä. Eduplan lapsineen on uudempi tuttavuus, kokonaisuuden ensimmäiset käyttöönotot on tehty vuoden 2021 syksyllä. 

Tästä on kyse:

Wihi = Opinnäytetyöprojektin ohjauksen ja hallinnan väline. Lisätietoa http://wihi.fi

Eduplan = Eduixin Saas-alusta opetuksen palveluille. Alusta yhdistelee eri palvelujen tietoa ja rakentaa ympäristön opiskelijan oman oppimispolun ja korkeakoulun tarjonnan hallintaan ja analysointiin.

Ella = Eduplan-alustalla käytettävä koulutustarjonnan esittäminen ja markkinointi. Ella korvaa koulutushaun toiminallisuudet ja mahdollistaa mm. osaamissanoilla kohdentamisen ja markkinointikortit sekä haluttaessa suorat ilmoittautumislinkit Eduixin ilmoittautumisjärjestelmään

Ilmoittautumisjärjestelmä: Järjestelmä ei-tutkintoonjohtavan koulutuksen ilmoittautumisten vastaanottoon, maksatukseen ja tietojen tuontiin opetuksen perusrekisteriin (esim. Peppi). Linkittyy Ellassa esitettävään tarjontaan, mutta toimii myös itsenäisenä.

Eduix ja HeadAI ovat yhdessä asiakkaiden kanssa tuottaneet parin viime vuoden aikana erittäin mielenkiintoisia mm. elinikäiseen oppimiseen ja kestävän kehityksen mittaristoon liittyviä ratkaisuja. Tervetuloa keskustelemaan, jos ja kun seuraavat erittäin ajankohtaiset avainsanat herättävät mielenkiintoa: oman osaamisen sanoittaminen, koneoppiminen, tekoäly, opetusresurssien kohdentaminen, kestävän kehityksen mittariston todentaminen.

Yhteistyökumppanimme HeadAI Oy: headai.com

Tapaamisiin Turussa!